keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

WYKYPÄIVÄT 2017

Wykypäivistä on kulunut jo tovi, ja monilla muistot tapahtumasta saattavat olla hieman hämärän peitossa tai painuneet jo wapun alla unholaan. Joten mikäs se parempi kuin näin jälkikäteen verestää muistoja tai muistutella että mitäs sitä oikein on tullut wykyillä tehtyä Tokan rastilla!
Wykypäivä on Warrantin järjestämä tapahtuma, joka koostuu kolmesta osasta. Rastirata järjestetään Tropiclandian pihalla, josta sulavasti siirrytään Tropiclandian altaille uiskentelemaan. Illalla meno jatkuu kaikille tutussa Fonassa. Wykypäivä on yksi Vaasan isoimmista opiskelijatapahtumista ja opiskelijoita saapuu niin Vaasasta kuin muistakin kaupungeista juhlimaan.
Tokka saapui paikalle hyvissä ajoin laittamaan rastia kuntoon. Alkuun rasteilla oli vähän hiljaisempaa, mutta ennen pitkää Tropiclandian piha alkoi täyttyä opiskelijoista ja Tokankin rastille eksyi ryhmiä. Tokan rastilla jokainen ryhmäläinen sai vuoron perään naamarin kasvoilleen. Naamaripään tavoitteena oli yrittää muun ryhmän pantomiimiesityksestä arvata, kuka tunnettu henkilö naamarissa oli. Ja nähtiinhän me melkoisia esityksiä, kun naamareista löytyi muun muassa Donald Trump, Snööri-Lasse, Antti Tuisku, Axl Smith, Madame Tokka, sekä Matti Nykänen.

Rastiradalta meno jatkui Tropiclandiaan, josta kuvamateriaalia ei Tokalle valitettavasti välittynyt. Myöhemmin ilta jatkui Fonassa, jossa meno ei hidastunut pitkästä päivästä huolimatta!