maanantai 6. helmikuuta 2017

TOKAN TALVINEN TUTUSTUMISILTA

Tammikuun lopussa järjestettiin jälleen Tokan tutustumisilta, joka noudatteli niin miljöön, kuin tarjoilun puolesta jo melkeinpä perinteeksi muodostunutta kaavaa. Tutustumisilta järjestettiin kolmannen kerran jo hyväksi todetussa Littlepubissa tiistaina 24.1. Tarjoiluja ei tietenkään oltu unohdettu ja menyystä löytyikin poropizzaa, ruisnappeja savuporotahnalla, mozzarellaleipiä, sekä leipäjuustoa, unohtamatta tietenkään vegepizzaa ja ruisnappeja vegetahnalla. Herkut katosivat nopeasti parempiin suihin, joten sopii siis olettaa tarjoilun olleen herkullista myös paikallaolijoiden mielestä.


Illan ohjelma koostui pääosin vapaasta keskustelusta ja herkkujen nauttimisesta, mutta oli tallitus keksinyt myös Lappi-visan kaikkien paikallaolijoiden päänmenoksi. Visa koostui helpoista ja vähän vähemmän helpoista kysymyksistä ja voittajajoukkueeksi selvisi ”team melkeen poro”. Voittajat palkittiin Kinder-munilla, sekä suunkostukkeilla baarista. 


Tarjoilut valmistuivat Pääporon lukaalissa, jossa pöytätilan loppuminen vaati luovia ratkaisuja ruoan säilyttämiseen.

Tallitus kiittää Littlepubia, sekä kaikkia paikalle saapuneita onnistuneesta illasta! Toivottavasti nähdään vielä tulevissakin tapahtumissa!



<3:llä Tallitus17

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti