Näytetään tekstit, joissa on tunniste puheenjohtajalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puheenjohtajalta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

PUHEENJOHTAJAN KESÄTERKUT

Terse!

Kesä on alkanut, ja tallituslaisetkin ovat jo kirmailleet kesälaitumille ympäri Suomen. Tokan kevät oli vauhdikas ja tapahtumarikas: oli tutustumisiltaa, baarihiihtelyä ja osakuntasitsiä. Lisäksi Tallituksen on voinut bongata lukuisissa tapahtumissa pitämässä Tokan lippua korkealla (enemmän tai satunnaisesti vähemmän edustuskuntoisena). Suuri kiitos huipusta keväästä kuuluu kaikille tokkalaisille, jotka ovat osallistuneet Tokan toimintaan pitkin kevättä.


Tokka-ikävää lievittämään kannattaa ottaa Tokka seurantaan Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa (@tokkary). Lisäksi lappilaista tekemisen meininkiä voi bongata yöttömässä yössä erinäisissä lokaatioissa ympäri maata. Tallitus myös luonnollisesti suosittelee itse kutakin ottamaan suunnan kohti pohjoista, ja nauttimaan autenttisista lappilaisista kesäelämyksistä (kuten sääskistä ja vähälumisesta ilmapiiristä).


Lapissa kaikki kukkii nopeasti, kuten sanotaan, joten syksyä ei tarvitse odotella liian kauaa. Almanakkaan kannattaa laittaa ylös ainakin tiistai 19.9., jolloin Tokka järjestää tutustumisillan klassisine kulinaristisine anteineen. Lisäksi Tallitukseen voi ottaa lähempää kontaktia lähestulkoon jokaisessa fuksitapahtumassa. Jos fuksihulinat eivät ole sinulle ajankohtaisia, ei hätää–tallituslaisia voit seurata myös Fonassa. Syksyllä on siis luvassa vähintäänkin yhtä vauhdikkaita häppeninkejä kuin nyt keväällä, joten ei muuta kuin törmäillään!

Loistokasta kesää kaikille


Vilma, pj 

torstai 22. joulukuuta 2016

VUOSI 2016 OLI AIKAMOISTA!

Vuosi 2016 lähestyy loppuaan ja monet ovatkin jo pakkailleet matkalaukkunsa ja suunnanneet joulunviettoon kuka minnekin. Tallitus 16´ on myös suurimmilta osin matkannut Lapin rajan yläpuolelle. Muutama yksilö on eksynyt kuitenkin etelämmäs, jopa Suomen rajojen ulkopuolelle! Ennen aaton ruokaähkyä ja lahjojen avaamista on kuitenkin hyvä vilkaista, millainen 2016 oli Tokan silmin.

Tammikuussa uutukainen Tallitus polkaisi vuoden käyntiin Tutustu jos haluat-illalla Littlepubissa. Kevään aikana järjestimme muun muassa Etelä vs. Pohjoinen-illan yhdessä Veson kanssa ja edustimme (toisinaan ilman muistikuvia) muiden osakuntien sitseillä. Vappuna pidimme perinteiset Eukonkanto-kisat yliopiston rannassa, joissa sää suosi meitä hieman liiankin pohjoisella vivahteella. Mitäs pienistä! Tokan vappu jatkui osakuntasitseillä ja myös ensi kertaa järjestetyllä Vappupiknikillä, jossa herkut tekivät kauppansa. Huhujen mukaan jäsenille tarkoitettu Ŝamaanisalmari katosi kuitenkin erään tallituslaisen suihin.

Syksyllä tutustuimme jälleen Littlepubissa ja edustimme fuksitapahtumissa. Pidimme rastia Ahventien Approssa ja käväisimme Puukkoon railakkailla Lilliputti-sitseilläTänä vuonna Tokka saavutti myös kunnioitettavan 7 vuoden iän, joita juhlimme Tilanne Päällä- sitseillä. Marraskuun lopulla järjestimme vielä Osakuntapikkujoulut yhdessä Veson, Puukkoon ja Popon kanssa. Uuden uutukaisen Tallituksenkin valitsimme teitä viihdyttämään ensi vuodelle!



Tokan vuosi on siis ollut kaikkea muuta kuin tylsä. Tapahtumien tunnelmista ja kävijämääristä uskaltaisin myös päätellä, että te jäsenetkin olette niistä pitäneet. Voin myös luvata, että Tallitus 17´ tulee pitämään Tokan lipun korkealla, sillä porukasta ei ainakaan energiaa puutu. Uutta Tallitusta kannattaakin suunnata tervehtimään heti tammikuun tutustumisiltaan 24.1. Facea seuraamalla pysyt perillä tarkemmista tiedoista. Ensi vuodelle on luvassa myös jotain täysin uutta, joten pysy kuulolla…

Allekirjoittanut jättää tallitushommat pienellä haikeudella, sillä Tokan hommissa on vierähtänyt melkein kolme vuotta. Toiset ovat jo vitsailleet Tokkaa Peejiin omaksi vauvaksi ja epäilleet, kuinka se oikein malttaa lapsestaan luopua. Ei hätää, haikeuttani hälventää huomattavasti tieto siitä, että Tokka jää hyviin käsiin.  Tallitushommat jätän taakseni, mutta tapahtumissa aion silti käydä ensi vuonnakin. Kukapa niitä haluaisikaan jättää välistä? 

Tokka ja Tallitus 16´ toivottaa kaikille Mahtavaa Joulua ja Railakasta Uutta Vuotta!


Inga-Maaret, Pääporo


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

KESÄLAITUMILLE

Heipä hei!

Tokkalaiset ovat taas pikkuhiljaa hajaantuneet ympäri maailmaa kesän viettoon. Osa on suunnannut pohjoisemmas, toiset jääneet Vaasan merimaisemiin ja hurjimmat huidelleet jopa Afrikkaan. Kevät on taputeltu pakettiin kaikkien tapahtumien ja niiden jälkipuintien osalta. Tokan osalta kevät sujui paikoin vauhdikkaissakin tunnelmissa, mutta yksi asia on varma: tallituslaiset ovat pitäneet Tokan lippua korkealla aina, kun ovat vain saaneet mahdollisuuden. Jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä on tullut käytyä ja parit omatkin pirskeet saatu aikaan! Kiitos onnistuneista tapahtumista kuuluu tietysti kaikille tapahtumissa kävijöille.


Kesän aikana tallituslaisten suunnitelmiin kuuluu muuan muassa meidän oman Anatuden aktiivinen stalk.. seuraaminen. Tokkalaisia voi tavata esimerkiksi Lapin omilla festivaaleilla Simerockissa. Parhain ajankohta ja paikka törmätä tallituslaiseen lienee Antti Tuiskun keikan aikana eturivissä. Arvatenkin osa suuntaa myös juhannuksen viettoon Lapin yöttömään yöhön. Tokkaa kannattaakin myös kesän aikana pitää silmällä niin instassa kuin snäpissäkin, sillä sometuksemme ei toki hiljene kesälläkään.

Syksyllä palaamme rientoihin taas rytinällä. Meidät löytää lähestulkoon kaikista fuksitapahtumista, niin kampusrallista, kastajaisista kuin kylteriäisistäkin. Ja jos rastinpito ei ole mahdollista, niin epäilemättä tallituslaiset löytyvät myös Fontanan pimeistä nurkista juomasta shotteja ja osan jopa tanssilattialta. Syksyn aikana järjestämme myös omia tapahtumia ja ensimmäisenä kalenteriin kannattaakin laittaa Tokan tutustumisilta 13.9. Paikka ja ajankohta selviävät lähempänä. Myöhemmin syksyllä tulemme järjestämään jo hienoiset legendan maineen saavuttaneet sitsimme. Niistä kun tavataan kuulla villejä huhuja, urbaanilegenda ja tarinoita vielä monta kuukautta jälkikäteen. Nähdään siis syksyllä!

Hyvää kesää kaikille,


Inga-Maaret, Puheenjohtaja