torstai 8. syyskuuta 2016

LUKUVUOSI KÄYNTHIIN!

Nyt on kuulkaas polkastu (tai lappilaisittain polokastu/polkhastu) lukuvuosi käyntiin erilaisilla fuksitapahtumilla, joita näin alkusyksystä riittääkin ihan mahottomasti. Viime viikolla vuorossa oli Kampusralli ja Kylteriäiset. Kampusrallissa oltiin pitämässä rastia ehkä vähän erikoisemmassa paikassa - rastinpitäjien piti kertoa omasta rastipaikastaan ja sen ympäristöstä, joten meidän paikkaesittelynä oli vain "tässä on tuo Luotsin parkkipaikka, tuossa on asuntoja ja tää on kampuksen nurmikkoa". Rastina kokeiltiin kahtakin erilaista tehtävää: aluksi mentiin näytelmällä, eli jokainen fuksi sai nostaa itselleen sanan sisältävän lapun ja ryhmässä tuli keksiä näytelmä kaikista näistä sanoista. Myöhemmin kokeiltiin myös sanojen selitystä pantomiimina, eli fuksi nosti sanan ja esitti sen ryhmätovereilleen puhumatta ollenkaan. Molemmissa nähtiin mielenkiintoisia esityksiä, tallituksen mieleen jäi erityisesti eräs syntymähumalaan liittyvä näytelmä. Hyvin te kaikki veditte, vaikka mitään nestemäistä rohkaisua ei pohjana ollutkaan!


Kylteriäisissä sen sijaan nestemäistä rohkaisua oli alla enemmän kuin tarpeeksi. Huhujen mukaan monien fuksien janoa sammutettiin niin rastinpitäjien, tutoreiden kuin omankin pullon puolesta. Jo heti rasteilun alettua saimme rastillemme monia innokkaita fukseja, jotka tekivät kaikkensa voittaakseen. Lahjukset olivat toinen toistaan erikoisempia: oli kynttilällä varustettua leivonnaista, kermavaahtoa, kukkia ja nyhtömuumia. Nestemäiset lahjukset jäivät tällä kertaa tallituksen harmiksi janoisten fuksien huomaan, mutta muuten pidimme lahjonnasta kovasti. Rastin tehtävänä meillä oli rykimäralli - mitä se rykimä tarkoittikaan? Tietysti porojen kiima-aikaa. Joukkue jaettiin puoliksi, toiset olivat poroja ja toiset poromiehiä. Poromiehet kävivät sitten rykäisemässä poroja - siis porojen ilmapallot puhki. Kuvat kertokoon, millainen tunnelma rastilla olikaan.

Ylemmässä kuvassa rykimärallin voittanut joukkue Uudesti syntyneet Tuttiritarit! Toisena olivat Säästöporsaat ja kolmantena Viinamuumit.

Kiitos kaikille rasteilla käyneille, meillä ainakin oli hauskaa! Ja muistakaahan tulla tiistaina 13.9. klo 18 alkaen meidän Tutustumisiltaan Littlepubiin, lisätietoa löydätte täältä.


Jenna, tiedottaja
#someporo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti